Poikaystävä sai yksistä kesän häistä risteilyliput palkkiona korkeimmasta tölkkitornista. Niinpä kävimme Etelä-Helsingissä pyörähtämässä. Vauva jäi isovanhemmille ja teini oli isällään.
Aluksi menimme käymään vaatekaupoilla Rocca al Maressa, mistä poikaystävä löysikin kassillisen kotiin tuotavia vaatteita. Minä ostin yhden teekupin lautasineen sisustusliikkeestä.
Sen jälkeen vein poikaystävän tutustumaan Olde Hansa- ravintolaan.
Lihansyöjällehän sieltä löytyykin kaikenmoisia eläimiä syötäväksi; villisikaa, hirveä, ankkaa, karhua... Minä pidän kasvisannoksesta, jonka sieltä saa mutta juomapuoli on hankalampi. Muistan viimeksi pyytäneeni limpparia. Eihän sitä saa, koska sitä ei keskiajalla tunnettu. No, tilasin siis pienen (puoli litraa) kaneliolutta. Poikaystävä otti ison oluen:
Jälkkäriksi poikaystävä tilasi talon kahvin ja caccaran. Minä tilasin tavallisen kahvin ja ruusuvanukkaan. Mietimme ruokalistaa lukiessa, että varmaan se on ruusunmarjavanukasta mutta väärin, kyllä se maistui terälehdille (olen minä lapsena syönyt niitä puskasta, minä tiedän). Ja pinnalla oli pari terälehteä koristeenakin. Kahvini oli tosin sekaantunut myös talon kahviin ja caccaraan, joten minulla oli tuplajälkkäri.
Missään ei sanottu, mitä talon kahvi on mutta se oli Irish Coffee-tyyppinen drinksu, sillä erotuksella, että tämä tuntui olevan mukillinen tiukkaa, johon oli lisätty tilkka kahvia ja kermavaahtoa koristeeksi. Huomasin humaltuvani. Kun olimme jo tilanneet laskun, paikalle tuli nuori tyttö, joka esittäytyi ja kertoi tekevänsä tutkimusta Tallinnan yliopistolle, jos vastaisimme kyselyyn, saisimme marjasnapsit. Poikaystävä taytti lomakkeen ja molemmille kannettiin marjasnapsi. Ihan kamalaa! Ihan kuin olisi niellyt katajan ja meinasin tukehtua niihin puolukoihin, joita siinä lillui, mutta olihan se juotava ykkösellä. Eipä sitä olisi saanu juotuakaan, jos olisi maistelemaan jäänyt. Se viimeistään aiheutti sen, että kikattelin hervottomasti (raskauden ja imetyksen takia kun en ollut aikoihin mitään maistellutkaan). Mietimme, ehtisikö alkoholi poistua verestä, ennen kuin saapuisimme satamaan, jotta jompi kumpi voisi ajaa kotiin.
Ruoan jälkeen pääsin vihdoin kidutusmuseoon. Onneksi poikaystävä oli innokas tulemaan seurakseni. Pääsylippu oli muistaakseni 6 euroa. Museo ei ole suuren suuri mutta mielenkiintoinen. Kidutusvälineet olivat tietysti vain replikoita oikeista. Tunkkaisessa rappukäytävässä portaita kiivetessä mieli laukkasi ja mietin, päätyisimmekö ehkä kidutettaviksi vaikka saw-tyyliin, oli sen verran hämyinen sisäänkäynti... Mikään esteetön pääsy ei tosiaan ollut, joten pyöräuolilla tai lastenvaunuilla on turha ubelmoida käynnistä. Ainoastaan käteinen kelpasi maksuun.
Rippikoululaisilleni tiedoksi, että nyt löytyi motivaatiota kirkossa käyttäytymiseen:
Ennen laivalle paluuta kiertelimme vanhan kaupungin putiikeissa, nauroimme ja minä tallensin kameralle kaikkea mielestäni kaunista.
Poikaystävän mielestä puolestaan tämä oli tallentamisen arvoinen:
Jotta näin. Se oli huippuhauska päivä... joka kääntyi sitten riidaksi heti kotiin päästyä. Mutta se juttu on jo unohdettu. Onneksi mieleen jäi vain tahaton päiväkänni ja slipknot-mamma fillaroimassa.
Aitäh! (Ai täh? Se on kiitos viroksi...)
xoxo,
minä
Kommentit