BeFunky_47290.jpg-normal.jpg

Epävirallisen joulukalenterin idea? Ks. Luukku 1: http://pappila.vuodatus.net/lue/2013/11/epavirallinen-joulukalenteri-luukku-1-kuuntele-ja-laula-joululauluja

Ensimmäiseen adventtiin kuuluu ilman muuta kirkossa käynti. Aina. 

Pakko myöntää, että omat adventtisuunnitelmat olivat alkujaan vähän erilaiset. Minun ja ison tytön piti viettää 1. adventin messua Tukholman suomalaisen seurakunnan kirkossa. Mutta loppuraskaus on ollut aika vaikea ja olen vuotanut paljon verta, niinpä lääkäri kielsi matkustamisen ja minun piti perua matka. Yksi hyvä vaihtoehto olisi ollut mennä Haminaan, jossa vihittiin tänään uudet urut käyttöön ja josta televisioitiin tämän sunnuntain jumalanpalvelus. Mutta koska poikaystävä on (kipeänä raukka) jossakin sotaharjoituksessa taas ja auto hänen mukanaan, ei sekään oikein onnistunut. Niinpä kotikirkkoon vei tiemme tänä aamuna. Ja hyvä niin, oikein oli lämminhenkinen ja ihana messu...

Mutta aloitetaanpa adventtiaamu alusta. Näinä viimeisimpinä aamuina minun on ollut vaikea päästä ylös sängystä, sillä en oikeastaan nuku yöllä. Saan unesta kiinni vasta aamulla. Tänään heräsin kuitenkin siihen jännitykseen, että saan avata joulukalenterin. Kasvankohan koskaan aikuiseksi???

Herätin tytön valmistautumaan kirkkoon lähtöä varten. En ole varmaan viimeiseen kuukauteen käyttänyt meikkiä, mutta nyt laitoin meikit ja hiukset ja tyttökin laittoi patukat päähän. Huomautin, etteivät ne kyllä tässä ajassa ehdi hiuksia kihartaa. Mutta tyttö sanoi, että ehtivätpäs, ne oli mulla viimeksi ihan hetken ja ne kihartui. "Ei ne sitten kyllä ainakaan pitkään pysy kiharana", minä sanoin. "Pysyy ne!" tyttö intti ja väitti että viimeksikin ne pysyi vielä kolme päivää senkin jälkeen, kun hän oli käynyt suihkussa. Minulla oli vahva tunne siitä, ettei tämä tarina pitänyt aivan paikkaansa mutta ajattelin että omapahan on aikansa, tehköön sillä mitä lystää. 

Jossakin kohtaa aamua taisin kiukutella tytölle, kun aamutoimet eivät edistyneet. En olisi kiukutellut, jos olisin tiennyt, mitä tyttö puuhaa. Se oli raivannut olohuoneen ruokapöydälle tilan aamiaiselle ja kattanut pöytään paistamaansa munakasta, coleslaw'ta ja mustikkasmoothiet:

BeFunky_IMG_7730.jpg-normal.jpg

BeFunky_IMG_7733.jpg-normal.jpg

Aamupalan yhteydessä sytytimme ensimmäsen adventtikynttilän. Tai siis minullahan on kaksi settiä adventtikynttilöitä, koska olin jo ehtinyt ostaa nämä:

BeFunky_IMG_7737.jpg-normal.jpg

...ennen kuin Kädentaitomessuilta löytyivät nämä numerot ja kynttilän pidikkeet ja hoksasin, että minulla on Sinikalta joululahjaksi saatu sopiva astia adventtiasetelmalle:BeFunky_IMG_7735.jpg-normal.jpg

Tarvittiin vain vähän sammalta ja juuttinarua... ja olen tyytyväinen adventtikynttilöihini! <3

Hyvä idea olisi ollut myös Clas Ohlssonin adventtikynttiläsetti:

BeFunky_20131129_185431%5B1%5D.jpg-norma

Noita polttamalla kynttilät olisivat aina olleet saman mittaiset. Mutta en minä nyt sentään kolmatta settiä kehdannut hankkia! :)

Aamiaisen jälkeen suuntasimme siis Kotkan kirkkoon. Kirkossa on ihana käydä silloin, kun siellä on väkeä ja ensimmäisenä adventtina yleensä on. (Nyt minusta ehkä vähän vähemmän, kuin yleensä?)

Tyttö kävi sytyttämässä lähetyskynttelikköön kynttilän:

BeFunky_20131201_095051%5B1%5D.jpg-norma

BeFunky_20131201_095105%5B1%5D.jpg-norma

Tuo kynttelikköhän on tiettävästi surmanloukku. Ainakin kahden mummon tiedetään syttyneen tuleen tuosta. Minä sammutin toisen hatun ja edeltäjäni Kapo oli hakannut toista mummoa kansiolla päähän, kun tämän hiukset olivat tulessa. Nykyisin meillä kai on sammutuspeite tai ainakin vaahtosammutin kynttelikön vieressä. Mutta takaisin asiaan...

Lapsille ja lapsenmielisille (kröhömm...) jaettiin palmun oksia heiluteltavaksi.

BeFunky_kollaasi.jpg-normal.jpg

Tyttö sai myös testattavaksi lasten puuhapussin ja yllättävän hyvin 12-vuotiaskin viihtyi sen parissa. Pussissa ollut puu-ukkeli teki messun ajan aina samaa, kuin mekin: rukoili, seisoi, istui jne. Ehtoollisen aikana se oli pudonnut lattialle, jolloin se sai paineluelvytystä :D Ainoa kritiikki oli, että kassissa olleessa messun kaavaa kuvina esittelevässä vihkosessa ihmiset hymyilivät. "Eihän kukaan hymyile kirkossa", oli tytön kommentti. Tähän toivoisin muutosta. Itse ainakin yritän hymyillä serakuntalaisille (paitsi pitkänä perjantaina ja tuomiosunnuntaina). Se on joskus itseäkin mietityttänyt, kun lauletaan ilolla ylistämisestä ja kirkkokansa seisoo vakavana veisaamassa (mahdolllisesti vielä vakavamielistä laahaavaa sävelmää). Miksei kirkossa saisi hymyillä tai jopa nauraa? Jumala on antanut meille koko tunteiden kirjon!

Jukka-pappi sytytti kirkon adventtikynttilöistä ensimmäisen:

BeFunky_20131201_102858%5B1%5D.jpg-norma

Messun jälkeen oli kirkkoglögit (ei siis kahvit) kirkkosalissa. Päästiin tytön kanssa vapaaehtoistyöhön, kun yksi seurakuntalainen kävi värväämässä meidät glögin ja piparin jakoon. Ihan mahtava tilanne! Vaikka en minä päässyt paljon tekemään, kun tyttö kaatoi glögiä niin mielellään, että minä olin vain tiellä. Siinä näkyi minusta iloisia ihmisiä ja puheensorina oli ihanaa. Kunpa meillä aina olisi kirkkokahvit kirkossa! Kyllä tuossa tulee aidompaa kohtaamista, kuin että jos pappi on ovensuussa kättelemässä kuin linnanjuhlissa konsanaan ja ehtii jokaiselle juuri ja juuri toivottaa sitä hyvää pyhää!

Mikäkö on parasta 1.adventtisunnuntain messussa? No ne tutut virret tirtysti! Hoosianna ja Tiellä ken vaeltaa ja Avaja porttis, ovesi jne. Koska tänä vuonna minulta jäivät väliin koululaisten adventtihartaudet väliin, niin olisin vielä kaivannut virttä 13. Minusta olisi kiva jos aina uuden kynttilän syttyessä laulettaisiin asiaan kuuluva säkeistö siitä.

No voin hyräillä sen itsekseni:

Nyt sytytämme kynttilän,
se liekkiin leimahtaa.
Me odotamme Jeesusta,
seimessä nukkuvaa.

Ja ainahan kynttilöiden sytyttäminen ei ole niin helppoa. Viime vuonna eräässä lasten urkukonsertissa lauloimme koko virren ja minun piti sytyttää jokaisen säkeistön kohdalla yksi kynttilä mutta kun laulu loppui, en ollut saanut vielä yhtään kynttilää syttymään. Ei varmaan koulutus riittänyt... olisi pitänyt ottaa käytännön teologia pääaineeksi! :D

Tuli tuosta odotuksesta (adventista) vielä mieleeni, että sen rinnalla, miten kauan Israelin kansa odotti Vapahtajaa, tämä oma 9 kuukauden odotus tuntuu aika mitättömältä! Ja jos miettii Marian loppuraskautta ja synnytystä, niin voisi olla välillä valittamatta! Maria kulki 150 kilometriä Nasaretista Betlehemiin, se on pidempi matka kuin täältä Helsinkiin! Tauluissa Maria ratsastaa aasilla, mutta sen ajan kulttuurissa se ei ollut todennäköistä. Jos joku sillä aasilla ratsasti, se oli Joosef. Eli Maria käveli koko matkan, eikä se suinkaan ollut mitään asfaltoitua motaria! Mietipä sitä kuumuutta välimeren maissa ja isoa vatsaa! Ja kun perille päästiin, niin eipä ollut sairaalaa ja epiduraalia tai ilokaasua. Oli likainen bakteereita kuhiseva talli ja siinähän sitten pärjäätte... Tämä siis itselle muistutuksena, ettei pidä valittaa!

Hyvää adventtia sinulle! Miten teillä juhlitaan?

xoxo,

minä