Olin superinnoissani seuraavasta kohteestamme. Matkalla Lontooseen poikkeaisimme katsomaan Stonhengeä. Mummo ei ollut ihan yhtä innostunut, eikä oikein ymmärtänyt, mitä nähtävää kasassa kiviä on. Onhan tämä nyt asia, joka on elämänsä aikana nähtävä!
Jaksoin vielä innosua maiseman väreistä ennen Stonehengelle pääsyä.
Lopulta ajoimme paikoitusalueelle, josta sukkulabussi kuljetti meidät kivikehän läheisyyteen. Lampaat laiduntavat joka puolella monumenttia. Luulen mummon ja taaperon olleen enemmän innoissaan niistä. Melko kallista lystiä, lippu oli taas parinkymmenen punnan luokkaa. Taisin tässä vielä saada ryhmän mukana eläkeläisalennuksen mutta Lontooseen päästessä se etu loppui.
Minä puolestani sain kylmiä väreitä, kun tuuli puhalsi kiviin ja ne pitivät maagista huminaa.
Kyllä alkaa mielikuvitusta kutittaa kun miettii, että nuo valtavat kivipaadet on tarkoituksella raahattu jostain Walesin rannoilta ja aseteltu tuohon.
Miten ihmeessä ne muinaiset ihmiset ovat saaneet nuo isot paadet tuonne päälle ja pysymään tasapainossa? Pitihän sitä sitten myös poseerata kivien edessä...
Stonehengellä piti syödä niin, että jaksaa iltaseitsemään. Eihän sieltä minulle mitään saanut. Vähiin kävivät vhh-välipalapatukat...
Otimme suunnan kohti Lontoota.
xoxo,
minä
Kommentit