Tämä on rakkauslaulu kotikaupungilleni...
Loppukesä oli teinille yhtä leiriä. Heinä-elokuun taitteessa Partaharjun suurleiri ja elokuussa partioleiri Kuutsalossa. Olimme taaperon kanssa saattelemassa siskoa matkaan. Koko kesä oli melko pilvinen ja harmaa, samoin leiriä edeltäbeet päivät. Siksi en tajunnut lainkaan laittaa taaperolle hattua kotoa lähtiessä. Sapokassa, josta tuurit lähtevät, paistoi kuitenkin aurinko!
Katsoimme, että sisko pääsi tuuriin...
...ja menimme itse seuraamaan sen lähtöä Tulikukon terassille. Minä tilasin jääkahvin, mutta jostakin syystä se oli kuumaa ja kaikki kermavaahto suli siihen. Saatuani oikean tuotteen (ei silti tippaakaan niin kuin kuvassa), taapero kaatoi sen samantien maahan.
Ennen kuin päästän teiniä uudestaan Kuutsaloon, varmistan, että sillä on aivokuumerokotus. Uutisissa oli vastikään, että kaksi tartunnan Kuutsalossa saanutta ihmistä on kuollut aivokuumeeseen, toinen heistä perusterve alle nelikymppinen nainen!
Mutta anyways, kun nyt ulos olimme raahautuneet, ei viitsinyt päättää ulkoilua heti. Niinpä kiersimme ensin Sapokan lahden.
Suuntasimme siitä Puistolan läpi Mansikkalahden uimarannalle...
ja sieltä Katariinanniemeen.
Tarkoituksena oli viedä tämä übermuumifani katsomaan Muumipuistoa, jonka olin kuullut olevan Katariinanniemessä. Ja sieltähän se majakoiden takaa löytyikin! Ensin vauhdilla moikkaamaan lempihahmoa.
Tuohon aikaan taaperon mielestä kaikki muumihahmot olivat nimeltään pappa, paitsi Nipsu, joka on piipii tai miimii. Nykyisin pappa on isipappa, mamma on äitipappa ja niiskuneiti ja muumipeikko vauvapappoja. Selkeää kehitystä?
Sitten kohti muumitaloa! Paljollakohan tuollainen irtoaisi omaan pihaan?
Nämä kaikki, Sapokka, Mansikkalahti ja Katariinanniemi olivat aivan tuolloisen kerrostaloasuntomme vieressä. Meillä oli kuitenkin juuri tuolloin kaupanhieronta kesken omakotitalosta, jossa tätä nyt kirjoittelen. oli aika haikea fiilis pyöriä rakkaita rantoja, kun tiesi, että saattaisi joutua muuttamaan. Minähän olisin pikemminkin halunnut vielä lähemmäs keskustaa, ydinkeskustan korkeisiin vanhoihin kerrostaloihin, kuin omakotitaloalueelle Jumalan selän taakse. Annoin tässä kuitenkin siimaa poikaystävälle ja hyvä niin. Kyllä minä täälläkin viihdyn, vaikka edelleen miellän itseni kotkansaarelaiseksi. No onneksi sentään muutettiin toiseen saareen!
Mutta eikö Kotka olekin kaunein ja ihanin?
Miä <3 Kotka!
xoxo,
minä
Kommentit