Tosi monet ihmiset kurkkaavat vaunuihin ja kysyvät: "Onko sillä jo nimi?" Vastaan aina, että on sillä nimi, vaikka ei sitä vielä ole kastettu. Vastaus on yleensä: "Ai... se on vasta tulossa..." Kukaan näistä kyselijöistä ei ole vielä kysynyt, että mikä tuo nimi on. Nimi ei nimittäin ole missään vaiheessa ollut mikään salaisuus. Ehkä minuun on iskostumut kirkon painotus, että kaste ei ole nimenantojuhla. Muutenkin minusta tuntuisi omituiselta ajatella, että minulla olisi 2 kuukautta ollut vauva, jolla ei ole nimeä.

Niinkuin aiemmin olen blogissa kertonut, nimi oli pääpiirteittäin selvillä jo ennen kuin lapsesta oli tietoakaan. Kun selvisi, että odotamme tyttöä, sitä alettiin käyttää. Jotkut sanovat, ettei nimeä voi antaa ennen lapsen syntymää, koska lapsi ei sitten välttämättä näytä nimeltään. Minä en usko, että lapsen tarviikaan näyttää joltain nimeltä. Nimi alkaa näyttää lapselta. Ehkä jos lapsi olisi järkyttävän ruma, ei prinsessanimi sopisi... mutta kenen vanhemman mielestä oma lapsi on muka ruma? Minun on ainakin maailman kaunein! <3

Ystäväni muisteli juuri esikoisen ristiäisiä. Tytöstä oli myös puhuttu koko raskausajan omalla nimellään vaikkei silloin edes ollut tiedossa, että odotimme tyttöä. En tiedä olivatko ihan kaikki sitä kuitenkaan kuulleet ja muut etunimet (tai siis viivan jälkeinen osa ja toinen nimi) eivät varmaan olleet kenenkään tiedossa. Siellä oli kuulema istuttu kirkon penkissä ja mietitty, että mitä se pappi sanoi nimeksi.

Nyt on viivan jälkeinenkin osa etukäteen tiedossa mutta toista nimeä ei taida kukaan tietää... ei ole kyllä tainnut kysyäkään... :) Äitini ainakin toivoi, että jotain jäisi vielä yllätykseksi kastepäivään. Esikoisen toista nimeä, Emeliaa, miettiessä kävin muun muassa läpi ruotsin aatelissukujen luetteloita kirjastossa ja hautakiviä Porvoon hautausmaan vanhalla puolella. Nyt minua kiellettiin tekemästä niin. :D (Silloin listalla olivat Beatrice, Xenia, Ksenia, Emilja, Illusia) 

Bean toinen nimi löytyi sitten niin, että kirjoitin Pinterestiin "Girl names" ja sain eteeni listoja kauniista nimistä. Ajattelin luetella minua miellyttäviä nimiä poikaystävälle, joka oli lukemassa makuuhuoneessa. Ensimmäiseen ehdotukseen tuli vastaus: "Ei itse asiassa kovin paha". Aioin jatkaa ehdotusten heittelemistä, mutta poikaystävä huusi, että jos hyvä on jo löytynyt, ei tarvi etsiä enempää. Tässä meni kyllä ilo nimen hausta, minulle kun se olisi harrastus, mutta tyytyväinen olen toki nimivalintaamme, vaikken sitä saanutkaan pyöritellä. (Ihan hieman muutin kyllä nimeä siitä, mikä sen kirjoitusasu Pinterestissä oli huutaessani sitä...)

Kasteessa ei siis anneta nimeä, sen ovat vanhemmat tehneet jossakin vaiheessa. Mutta kasteessa Jumala kutsuu nimellä omakseen, sikäli nimi siihen toki liittyy. Kastetta meillä vietetään nyt sunnuntaina ja sen valmisteluissa olen päiviä kuluttanut... aina silloin, kun Bea antaa.

Kastemekoksi meillä olisi ollut kaksikin vaihtoehtoa: Bean siskon ja minun siskoni käyttämä mekko tai Bean isin mekko, jossa myös Bean täti ja setä on kastettu. Päädyimme jälkimmäiseen. Minua viehättää tässä mekossa sen todella pitkä helma.

Tiedättekös muuten miksi kastemekossa on niin pitkä helma? - Kastemekko kuvaa Jumalan rakkautta ihmistä kohtaan. Se kätkee ihmisen kokonaan sisäänsä, niinkuin kastemekko kastettavan ja aina tuota rakkautta jää ylikin, se ei lopu kesken. Ylitsevuotavaa rakkautta, armoa, se siis symboloi.

Minun värivammani tekee sen, että oma leima oli taas pukuun iskettävä ja halusin vaihtaa siihen nauhat.

 

Ei ollut taas ihan mutkatonta sekään. Menin nappikauppaan Kotkankadulle: "Tahtoisin kastemekkoon nauhaa, mutta sen pitäisi olla tosi hempeän värinen, melkein väritön, eikä se saisi kiiltää..." Vastaus oli, ettei sellaista nauhaa ole olemassakaan. Jotakin se sieltä tarjosi... "Aivan liian pinkki", sanoin minä. Myyjä taisi tuskastua minuun. "Jos minä sitten pitsiä...", yritin varovasti. Löysin mieleiseni pitsin. Kassan lähellä yritin vielä löytää sopivaa nauhaa. Hivelin kuvassa näkyvää vaaleanpunaista nauhaa. "Se kyllä kiiltää", myyjä tuhahti. (Mahdoinkohan loukata sitä jotenkin?) "Jos miä ottaisin sitäkin varmuuden vuoksi ja mallaisin sitä kotona pukuun, että jos en inhoa sitä ihan kauheesti..." Lopputulos on se, että laitoin vaaleanpunaisen nauhan nurja - vähemmän kiiltävä - puoli ylöspäin ja pitsin sen päälle. Koska Eurokankaallakaan ei ollut tarjota minulle mitään parempaa, tällä mennään. Se on ihan söpö...

Ettei tärkein unohtuisi, tein vielä pienen lisäyksen:

Käytin myös mekon ompeluliikkeessä, jotta Bean nimi saatiin kirjottua siihen. Puolittain värivammaisuuteni takia, puolittain siksi, että jos nimiä tulee paljon, mekko alkaa näyttää aika kirjavalta, pyysin nimen valkoisella.

Vihjeet on annettu... mitäs luulet tässä kohtaa lukevan?

xoxo,

minä