Ajoimme siis yli Hollannin rajan ja maisemat vaihtuivat aivan toisenlaiseksi. Aloin pikkuhiljaa ymmärtää, miksi maan nimi on Alankomaat! Joka talon vieressä oli pieni pelto ja karjaa siinä, peltoja jakoivat pienet ojat tai kanaalit. Ja maa oli aivan tasaista niiin pitkälle kuin silmä kantoi!
Pysähdyimme vessa- ja kahvitauolle tien laitaan ja meillä oli skumppaa ja kahvia (ja sämpylää, jonka passasin) tarjolla. Kyllä meistä pidettiin huolta!
Bealla oli omat eväät... eli gluteenittomia pipareita. Kuten kuvasta näkyy...
Kahvitauon jälkeen jatkoimme matkaa kohti Haagia, jossa salaa toivoin olevan shoppailuaikaa, sillä tiesin siellä olevan Riviera Maison-myymälän. Meillä oli pätevä kartanlukija, niin löysimme perille...
Shoppailuaikaa ei tosin ollut vaan menimme suoraa päätä Madurodam-miniatyyrimaailmaan.
Siellä oli esitelty Hollantia 1:25 mittakaavassa. Tässä miniatyyri siitä maisemasta, joka bussin ikkunasta avautui Hollannin läpi ajaessa:
Ja mittatikuksi mukaan matkaseurani, niin saatte käsityksen siitä, miten pikkutarkkaa kaikki oli!
Bea jaksoi ihmetellä autoja, laivoja, junia ja lentokoneita, jotka liikkuivat oikeasti...
...ja kaloja, joita lammikoissa asusteli, ne poikkesivat mittaaavasta (paitsi jos niiden oli tarkoitus olla merihirviöitä!)
Olihan kaikki muutenkin ihan ihmeellistä!
Jos Madurodamissa aikoo käydä, kannattaa varata pikkurahaa mukaan. Kymmensenttisillä sai jotkut asetelmat tekemään asioita: päästämään ääniä, liikkumaan jne. Bea oli erityisen innoissaan miniatyyrihuvipuistosta, jonka laitteet pyörivät, kun joku pudotti kolikon koneeseen. Tulihan sitä nähtyä kaikenlaista...
Armin van Buurenin konsertti...
ja PSV Eindhovenin matsi
Ainoa, mistä antaisin paikalle kritiikkiä, oli ravintola. Illan päivällinen oli tarkoitus syödä Madurodamissa mutta ravintolasta sai vain uppopaistettuja ja tosi rasvaisia ruokia. Lisukesalaatin sai kolmella tai neljällä eurolla, söin siis raflan viimeiset salaatit.
Ruoan jälkeen osteltiin tuliaisia ja ihasteltiin kaupan ulkopuolella olevaa kenkää, joka ei tainnut olla ihan 1:25 mittakaavassa...
Ja kierrettiin vielä viimeinen kierros miniatyyrimaassa. Sen aikana Bea teki itsemurhaloikan pää edeltä minimoottoritielle, ehdin juuri ja juuri saamaan takin helmasta kiinni ja Bean naama jäi roikkumaan viisi senttiä asfaltin päälle. En millään meinannut jaksaa kiskoa Beaa ylös siitä ja ehdin jo huutaa mummoa avuksi mutta sitten jostain löysin voiman kiskoa tytön ylös.
Ajoimme Haagin läpi terminaalille ja myöhään illalla nousimme Harwichiin lähtevään laivaan. Kun vihdoin pääsimme hyttiin, väsytti aivan älyttömästi. aamulla heräisimme superaikaiselle aamiaiselle, joka tarjoiltiin klo 5!
Mutta siitä lisää myöhemmin....
xoxo,
minä
Kommentit