Viimeisenä aamuna Saksassa olimme sopineet, että sisko ja teini pääsisivät Klettewaldiin kiipeilemään, kun se edellispäivänä ei onnistunut. Ehtisivät kyllä, jos mentäisiin heti aukeamisaikaan. Harmi kyllä se navigaattori oli tosiaan sulanut. Voitte vaan kuvitella, millaista on suunnistaa tuntemattomaan paikkaan ilman navia varsin kiivaan ja äkkipikaisen perheen kanssa, kun autossa on vielä yksi ihminen liikaa istumapaikkoihin nähden. Siinä on vaan parasta yrittää pysyä näkymättöissä tai kuulumattomissa...

Lopulta löysimme paikan. Se oli kyllä keskellä ei mitään. En edes tajunnut, että seisoessamme leikkikentällä seisoimme sisäänkäynnin edessä! Paikka oli kuitenkin upea, varsinainen Ewok Village 2000... :D

z3.jpg

z1.jpg

Hintakin oli ihan naurettavan pieni.

z2.jpg

Linkki puiston sivuille tässä

Tavallaan olisin halunnut mennä mukaan, mutta varsin kiusallisesti on mieleeni syöpynyt yläasteen Axon-päivä, jossa piti kiivetä kokean tolpan nokkaan seisomaan ja liukua sieltä vaijerilla alas. Polveni vapisivat niin, että en tahtonut millään päästä pystyyn tolpan päällä. Alhaalta hoputettiin ja huudeltiin, niin että tunsin itseni kovin nöyryytetyksi. Tai se, kun Tunisiassa tarvittiin kaksi ihmistä avustamaan minut kamelin selkään. Olin päättänyt välttyä siltä nöyryytykseltä, että jäisin jumiin johonkin puuhun ja henkilökunnan pitäisi kiivetä hakemaan minut. Niinpä tyydyin katselemaan sivusta, kun ihastuttavat (!) sisko ja teini pukivat varusteet päälleen.

z5.jpg

Joku joka ei olisi halunnut katsella sivusta:

z4.jpg

Taapero päätti oma-alotteisesti kiivetä hakemaan kypärän, kun hänelle ei sellaista annettu. Ei kerta kaikkiaan mennyt hänen jakeluunsa, että häntä ei laskettu mukaan!

Isommat tytöt saivat ensin opastuksen...

z6.jpg

...ja sitten oli aika päästä tositoimiin.

z7.jpg

z8.jpg

Sillä välin joku kehitteli omaa kiipeilyrataa...

z9.jpg

Jääkööt mokomat apinat puuhun, me lähtisimme mummin ja taaperon kanssa katsomaan lintuja läheiseen lintupuistoon, jonka mainoksen olimme nähneet. Vaari jäi vahtimaan apinoita.

z10.jpg

Lintupuistossa ei ollut minkäänlaista tiskiä, mistä ostaa liput, vain ravintolarakennus ja sinne minä sitten menin sönköttämään, että mihinkähän voin maksaa. En kuulemma mihinkään. Että ihan ilmaista on lintujen bongaus! Mahtavaa!!! Siellä oli tipuja jos jonkinlaisia mutta aika harva niistä tallentui kameralle, sillä muistikortista loppui tila. Aika sopivasti viimeisessä paikassa ennen lähtöä! :)

Puistosta sai ostaa 20 sentillä linnunruokaa, jonka sai sitten syöttää valitsemilleen kaakattajille.

z11.jpg

Osa linnuista tosin oli kahjoja tai luonnevikaisia niin, ettei niitä uskaltanut lähestyä. Tämäkin harmittoman näköinen Harry Potter-pöllö aukaisi nokkansa ammolleen ja päästi aivan karmean sähähdyksen taaperon tullessa lähelle. Sen jälkeen katselimme, kun sen lajitoveri pisteli kokonaisen verisen rotan poskeensa. Nykäisin tytön aika äkkiä kauemmas häkistä.

z12.jpg

Saatikka nämä hullut, toinen oli selkeästi aikeissa syödä taaperon ja seurasi sitä aitaa myöden yrittäen tunkea päätään välistä.

z13.jpg

Riikinkukko oli säyseämpi muttei välittänyt linnunruoasta vaan tahtoi syödä taapeon gluteenittomat piparit.

 z14.jpg

Siellä oli myös mustia joutsenia! Siis onko niitä oikeasti, luulin että vain Joutsenlampi-baletissa!

z15.jpg

Kun nälkä yllätti, menimme puiston yhteydessä olevaan ravintolaan. Palvelu oli tosi hyvää mutta kiusaksi koituivat ampiaiset, joita oli taaperonkin annoksessa parhaimmillaan neljä kerrallaan ja kun taapero tökki niitä haarukalla, alkoi se olla vähän pelottavaa. Saimme sähkökärpäslätkän. Ampparin pyydystäminen lätkällä ei ollut lainkaan helppoa mutta lopulta sain taaperoa kiusanneen,yksilön kiinni ja zäpäytettyä kuoliaaksi. Ja välittömästi iski morkkis... sillä enhän minä tapa eläimiä. Näköjään tapan, puolustaakseni lastani. Puoli tuntia myöjemmin tokkurainen amppari nousi lätkältä ja lähti menemään. Joko se koki ylösnousemuksen tai en tappanutkaan sitä...

Isi ja isot tytöt liittyivät seuraan ja kun kaikki olivat saaneet syötyä, palautettiin sisko kotiin ja meidät vietiin Frankfutriin lentoasemalle. Lento sujui ihan hienosti, paitsi että taapero paskoi terminaalissa itsensä ja siskonsa päälle. Onneksi emme olleet vielä päässeet luovuttamaan laukkuja, niin molemmille saatiin vaihdettua vaatteet terminaalin vessassa.

Helsinki-Vantaalla oli sitten oma isi taaperoa vastassa. Voi onnea! Vaikka onnea varjosti tieto siitä, että taapero oli sairas. Koska olimme kotona vasta yöllä, kävimme välillä kotona nukkumassa ja menimme aamulla herättyämme päivystykseen. Pelotti viedä yltä päältä mustelmilla oleva lapsi näytille, koska pelkäsin, ettei meitä otettaisi vakavasti vaan pidettäisiin pahoinpitelijöinä, tyyö oli nimittäin todella runnellun näköinen. Onneksi taapero pääsi heti verikokeisiin. Lääkäri kertoi, että trombosyyttiarvon pitäisi lapsella olla yli 200, teidän lapsellanne se on... (jäätävän pitkältä tuntunut hetki) ....2. Minä pillahdin itkemään, koska olin vama, että tämä tarkoitti leukemiaa mutta niin ei kuitenkaan kuulemma ollut, vaan diagnoosi oli idiopaattinen trombosytopenia eli ITP.  Alku oli ihan kamalaa, minä lin ihan shokissa ja olisin halunnut kääriä lapsen pumpuliin. Nyt olen jo paljon huolettomampi, vaikka toki sairaus kalvaa ajatuksia koko ajan ja pelottaa, ja ahdistaa ja turhauttaa, kun se ei ole mennyt pois vielä nyt kuukausia mylhemminkään. Taapero ei saa mennä päiväkotiin verenvuotoriskin takia, joten melko hankalat kolme kuukautta tässä on takana. Alkuun arvo oli viikkotolkulla 1-4, toissa viikolla se nousi seitsemääntoista ja olin jo siinä toivossa, että nyt tämä menee ohi, kunnes seuraavalla viikolla se oli taas vain 7. Nyt kuitenkin 16, joten kädet ristiin, että suunta olisi oikeasti ylöspäin!

Noin, matkakertomus saatu finaaliin vain kolme kuukautta myöhässä! :D No tässä on ollut kaikenlaista isoa... niistä myöhemmin lisää. Nyt unta kaaliin! Hyvää yötä!

xoxo,

minä