Viime viikko oli varsin musiikkipainoitteinen. Tiistaina oikein tuplaten, kun alkuun olin seuraamassa musiikkiluokkien konserttia ja sitten illalla kotisohvalta Euroviisujen ensimmäisiä semifinaaleita.
Kevätkonsertti järjestettiin tänä vuonna poikkeuksellisesti merimuseon venehallissa.
Bean kummisetä kettuili, että olet sitten ottanut oikein kuvan siitä, millainen yleisömenestys konsertti on... Oikeasti tuolla tuli kyllä täyttä ja sinne tuli muitakin, kuin kuvassa näkyvä teinin isän perhe. :)
Meisän ihana esiintyjä sai tsemppaukset pikkusiskolta ennen esitystä:
On mulla nätit tytöt. Hyvät geenit. :D
Ja hyvä oli konserttikin. Kaikki esitykset olivat mahtavia. Sain palautetta, että voisit välillä kuvata teiniäkin, kun videokameran fokus oli koko ajan omassa muksussa. Onneksi edellä mainittu Bean kummisetä otti teinille muistoksi kuvia muistakin esiintyjistä ja esityksistä.
Keikan jälkeen innokkain fani halusi nimikirjoituksen.
Tässä kukkia antaa tämä "kolmas lapseni". Minua on kahdesti luultu Jorsen äidiksi. Come on, meillä on 8 vuotta ikäeroa! Kiitos kun edesautatte ikäkriisiäni! :D
Ilta meni siis Euroviisuja seuraillessa ja pizzaa syödessä. Torstain toinen semifinaali jäi sen sijaan seuraamatta suorana, mikä on tämän luokan euroviisufanilta jonkinlainen saavutus. Syynä oli päällekkäinen musiikkitapahtuma Jaffa-hallissa. Käytiin pikkuveljen kanssa katsastamassa Nine Inch Nailsia. Taisi olla molemmille kolmas keikka laatuaan.
Kännykkäkameralla ei järin hääviä kuvamateriaalia keikasta jäänyt vaikka paikoiltamme ihan hyvä näkyvyys olikin. Olen minä joskus Ankkarockissa ollut ihan eturivissäkin. Enää ei pysty. Molemmat olimme huojentuneita istumapaikoista. Alkaa ikä painaa. Ajatus kolmen tunnin seisomisesta kauhistuttaa. Kiitos pikkuveikalle tästä joulu-/synttärilahjasta!
Sain minä annoksen euroviisujakin paluumatkalla. Porvoon kohdalla, kun radiokanavat yleensä häviävät, radioni soitti päällekkäin Radio Rockia ja jotain ylen kanavaa. Niin että kesken rokkibiisin kuului "räks, räks, jos haluat äänestää hollantia soita numeroon... räksräks". Aika pian Porvoon jälkeen alkoi silmiä painaa niin, että oli pakko pysähtyä kuninkaantielle pikku nokosille. Puolentoista tunnin jälkeen heräsin palellen, oli aika jatkaa matkaa. Pääsin Loviisan Teboilille, kunnes oli aika ottaa toinen välikuolema. En ole varma, montako tuntia siinä nukuin, mutta jokin oli painanut kipeän jäljen poskeeni. Pyhtäällä olin jo taas puoliunessa mutt päätin sinnitellä kotiin saakka ajamalla ikkuna auki, kyllä tuntui kamalalta!
Aamulla heräsin ikävöiden vauvaa. Edellisen vuorokauden, jonka olen ollut vauvasta erossa, itkin putkeen. Nyt luulin vain koko ajan kuulevani itkua takapenkiltä, kun tuulilasinpyyhkijät nitisivät. Edistystä? Päivän suunnitelma oli hakea vauva ja katsoa nauhalta ne edellisillan viisut. Olin onnellinen siitä, ettei kukaan ollut spoilannut viisuja vielä. Juuri kun kaarsin kotikadulle radion uutisissa sanottiin, että suomi on päässyt Euroviisujen finaaliin. Siinä meni se jännitysmomentti! Vaikka olivatpahan nuo muuten viihteellistä katsottavaa.
Musiikkipainotteinen viikko huipentui vielä lauantaina siihen finaaliin. Minun ääneni meni Sannalle, jota kannustimme voittoon jo Melodifestivalenista saakka.
Aluksi, kun kuulin, että Itävaltaa edustaa parrakas nainen, ajattelin samoin, kuin se kohun herättänyt poliitikko, että mitä omituisuuksia sitä vielä keksitäänkään. Muistui mieleen irlannin räppäävä kalkkuna ja mitä näitä nyt on ollut... Mutta kun kuulin Conchitan biisin, tajusin, ettei tämä olekaan mikään vitsi ja että biisi on oikeasti hyvä ja artisti viehättävä ja tosissaan. Niinpä olin kahden vaiheilla, äänestänkö myös Itävaltaa. Hyvät viisut. Vaikka olisin mielelläni ottanut ne naaapuriin ensi vuonna.
Onnea Conchitalle! Thank you for the music!
xoxo,
minä
Kommentit