Tässä siis loput kuvat Rankkiin ja Kirkonmaahan kohdistuneelta retkeltämme. Rankissa rymyttyään taapero oli aivan poikki ja nukahti kannella isänsä syliin.

Retken suurin pettymys tuli, kun meille kerrottiin, että Kirkonmaassa emme pääsisi linnakkeelle, vaan rantautuisimme täysin toiseen päähän saarta. Ja olisime siellä niin lyhyen aikaa, että kun matka saaren päästä päähän oli 6 kilometriä, emme millään ehtisi juoksemaan sitä edestakaisin. Saaren ainoa geokätkökin oli juuri siellä väärässä päässä! Harmi, sillä nimenoaan Kirkonmaahan pääsyä olin odottanut. Olen käynyt siellä muutaman kerran silloin, kun se vielä oli puolutusvoimien käytössä. Ala-asteaikaisen luokkakaverini isä nimittäin oli töissä Kirkonmaassa ja perhe asui siellä. Tyttö oli aina myöhässä koulusta, kun puolustusvoimien veneet tulivat säästä riippuen miten sattuivat. Kävin hänen luonaan kylässä ja synttäreillä. Muistelisin että saaressa on aikoinaan ollut ihan oma koulunsa mutta kai 90-luvulle tultaessa saaressa oli enää niin vähän lapsia, että tytön täytyi tulla päivittäin veneellä - ja koulupäivän mitta venyi melkoiseksi ala-astelaielle!

Teini-ikäisenä pääsin taas saarelle seurakunnan järjesstämän maanpuolustusleirin ansiosta. Ammuttiin tauluun, elvytettiin nukkea, hiippailtiin metsässä jonkun radiolaitteen kanssa. Minun kipinävuoroni oli keskellä yötä ja lisäsin teltan kaminaan jatkuvasti lisää puita, että pysyisin hereillä, niin että lopulta kamiina hehkui punaisena, eikä kukaan enää taatusti pystynyt nukkumaan sen jälkeen. Minun motiivini osallistua leirille oli varmaan päästä keikistelemään paljon vanhemmille inttipojille. Enpä olisi uskonut päätyväni yhteen minua paljon nuoremman upsseerin kanssa, hah!

No, ne alueet jäivät nyt näkemättä... Sen sijaan näimme veneestä jätskikiskan - joka oli kiinni.

Sen vieressä oli jonkin sortin koju, josta sai kylmää ja kuumaa juomaa. Retkimainoksessa kerrottiin, että retkeen kuului makkaranpaistoa. Retken johtajat kävivät kiskasta kysymässä, missä paistopaikka oli, ja saivat vastaukseksi, että se oli suljettu. Näin jo antikliimaksin mielessäni, kun ihmiset mutustaisivat kylmää makkaraa... mutta jollakin taikatempuilla grillikota kuitenkin saatiin käyttöön.

Grillikatos oli rantakalliolla ja unestaan herännyt taapero ilmoitti rantaan päästyämme: "Minä uin veressä!" (=vedessä). Annoin luvan vähän kahlata...

Mutta eipä aikaakaan, kun taapero oli jo istahtanut protestiksi pyllylleen mereen. Ja niinpä hän sai sitten mennä naku-uinnille. Aikuiset kävivät päivittelemässä, miten kylmää merivesi oli, mutta taaperoa se ei hidastanut. Häntä ei meinannut milään saada pois vedestä... ja itkuhan siitä lopulta tuli. Mutta se unohtui pian, kun sai makkaraa.

Ja kun hiukset oli otettu pois silmiltä, syöminenkin sujui...

Ehkä täytyy tulla toisen kerran sitten kätköilemään ja verestämään muistoja? Meno-paluu Kirkonmaahan maksaa sen saman 20 euroa kuin Rankkiinkin - ja täältäkin voi vuokrata rivarikämpän käyttöönsä.

Jos joku tietää, mikä tämä saarella kukkiva kukka on, viitsisittekö valottaa minua?

Miten amassa kukassa voi olla kahden erivärisiä kukintoja?

Anyways, matka jatkui kotisaaren ohi kohti Kotkansaarta. Yritin napata Tiutisesta muutaman kuvan. Mutta vaikka tällä S7:lla saa muuten ihan säädyllisiä otoksia, niin heti, kun mennään zuumille kuva menee puuroksi. Näpit irti zuumista siis!

Pian Tiutisen ohittamisen jälkeen oltiinkin jo Sapokassa.

Siihen loppui se retkipäivä ja illalla peilistä tuijotti tosiaan ravunpunainen naama. Hups...

xoxo

minä