Mulla on taas ollut vähän tiukempi setti töitä niin, että en ole ehtinyt juuri bloggaamaan, tai siivoamaan, tai pesemään pyykkiä. Oman osansa kurjuuteen tietysti toivat lätkän MM-kisat ja euroviisut ja isännän ystävän häät jotka sotkivat aikataulua niin, että nukkuakaan ei ole juuri tarvinut. 

Ajattelin että homma tällä viikolla helpottaisi ja saisin rästihommat hoidettua - mutta sitten tipahti syliin uusi yllätys.

Työpuhelin soi torstaiaamuna vähän kahdeksan jälkeen. En ehtinyt vastaamaan mutta soitin kolme minuuttia myöhemmin takaisin autuaan tietämättömänä, kuka numeroon vastaisi. 

- Öö, tästä numerosta oli soitettu, aloitin varovaisesti. Selvisi että linjan toisessa päässä oli YLEn toimittaja. Tässä vaiheesa kädet alkoivat hikoamaan. Arvelin, että koska soittivat työnumeroon, haluaisivat kysyä kantaani homoliittoihin, tatuointeihin tai avoliittoihin. Niitä kysymyksiä, joita papeilta aina kysellään ja joihin ei voi vastata mitään, ilman että siitä nousee valtava paskamyrsky. Yritin kuumeisesti miettiä, miten lopettaisin puhelun nopeasti saattamatta itseäni ongelmiin (varsinainen sankari). Seuraava kysymys kuitenkin yllätti minut.

- Oletko sama henkilö, joka pitää Pappila-blogia?
- Öö, joo? 

Nyt aloin vasta panikoida. Olinko itse kirjoittanut jotain hölmöä, joka ylittää uutiskynnyksen? Olisinko kohta kapitulin puhuttelussa? Minulla taitaa olla melko pessimistinen suhtautuminen kaikkeen... :D

Toimittaja kertoi että Vellamossa avattaisiin Karhulan lasia koskeva näyttely ja hän oli tekemässä juttua siitä - Karhulan lasin keittiötölkeistä erityisesti. Hän oli törmännyt blogiini, jossa olin kirjoittanut aiemmin kyseisistä tölkeistä. (Postaus löytyy täältä) Voisinko antaa haastattelun siitä, mihin käyttötarkoituksiin minä tölkkejä käytin? Kuvittelin tässä vaiheesa että kyseessä on radiohaastattelu niin kuin viimeksi, kun YLE lähestyi minua, niinpä lupauduin.

- No hyvä, me tultaisiin sitten teille. Teillä kotonahan ne purkit varmaan ovat? 
- Joo, mutta öö... Meillä on kyllä aika sotkuista... mulla on siellä yksi sisustusprojekti kesken...

Mutta selityksistä ei ollut apua. Kuvausauto saapuisi aikaisin seuraavana aamuna. Minä kävin heittämässä ehtoolliskeikan palvelutalossa ja karkasin heti sen jälkeen kotiin siivoamaan. Soitin äidin avuksi. Ja siskon. Mutta sisko ei suostunut tulemaan. Oli vieraillut edellisenä päivänä ja tullut siihen tulokseen että töitä olisi aivan liikaa ja siivoamisessa menisi koko päivä. Eikä hän ihan väärässäkään ollut... Mun keittiösaarekeprojektini on tosiaan siinä vaiheessa, että olin irrottanut kaikki laatikot ja ne lojuivat sanomalehtien päällä maalattavana pitkin olohuoneen/keittiön lattiaa. Itse saareke seisoi kirjapinoilla tuettuna keskellä huonetta. Lattioita ei ollut päässyt imuroimaan tämän projektin aikana. Ajanpuutteesta johtuen pyykkivuori tuli vastaan eteisessä. Pyykkejä oli kuivamassa kirjastohuoneessa. No kaikki oli aika lailla mullin mallin - tai allt ligger huller om buller i vardagsrummet, kuten seiskaluokan ruotsinkirjasta aikanaan opimme. Töistä karkaaminen johti siihen että jouduin lähtemään viikonlopun telttaleirille nollavalmisteluilla niin, että leirin päätösjumiksessa minulla oli edessäni se vanhainkotivierailulta jäänyt "ehtoollinen sairaan luona"-kaava, jota sitten vähän lennosta sovelsin. Se meni hyvin, ei siinä mitään, mutta stressipisteet olivat ainakin perjantaina aika korkealla...

Mitä mun siivousapuuni tulee, meidän äiti on ihailtavan samanlainen kuin minä. "Miä käyn taimitarhasta ostamassa sulle vähän uusia kukkia kuistille". Ja niin se haravoi mun pihan ja istutti mun näivettyneiden narsissien tilalle orvokkeja, vaikka yritin sanoa, että ei ne meidän taloa ulkopuolelta tule kuvaamaan. Itsekin nyhvään aina yksityiskohtien kanssa. Niinpä minä keräsin valkovuokkoja ja sijoittelin niitä ympäri taloa.

1.jpg2.jpg3.jpg

Tietysti piti myös ostaa pari Karhupurkkia lisää, sillä minä kierrätän niitä mun paria purkkia eri tarkoituksissa. Jos halusin esitellä niiden käyttöä monipuolisesti, niin pitäisihän niitä olla enemmän...

4.jpg

Ja sitten somistelin jo olemassa olevia purkkeja.

5.jpg

Äidin kanssa saimme siivottua ja isännän avulla siirsin saarekkeen piiloon meidän makkariin. Aamulle jäi aikaa itseni ja lapsen somistaminen.

6.jpg7.jpg

Mitä tuohon taaperoon tulee, niin sillä löi aivan yli, kun kuvaaja ja toimittaja saapuivat. Se huusi kuin hyeena koko haastattelun ajan ja keksi kaikki keinot häiritä kuvauksia. Hävetti. Hävetti ihan älyttömästi. Koska mun komentamisella ei ole mitään vaikutusta taaperoon. Pelkäsin, että tekivät hukkareissun meille ja koko ääniraita olisi täynnä taaperon kiukuttelua.

8.jpg

Ajattelin että haastattelu olisi parin minuutin juttu mutta siinä menikin tunti.

Meidän piti sytytellä kynttilöitä, kaataa jauhoja purkkiin (vehnäjauhoja perunajauhon sekaan - pitääkin muistaa ostaa perunajauhoja...), kastella yrttejä ja laittaa viinipullonkorkkeja purkkiin. Jos katsotte lähetyksen, niin sallikaa minun puolustautua. Minä en edes juo viiniä - paitsi jos siinä on kuplat - korkit eivät ole minun juomistani pulloista!

10.jpg11.jpg13.jpg12.jpg

Taapero pääsi ihan tv-lähetyksen kansikuvaankin:

14.jpg

Jos jutun haluaa katsoa, niin se on vielä muutaman viikon nähtävissä yleareenassa. Taapero sai syödä niin paljon vaahtokarkkeja ja marenkeja kuvausten aikana, että se oli varmaan jäätävässä sokerihumalassa, kun pudotin sen päiväkodille. Sori...

En myöskään ole ihan varma, ymmärsikö se, mitä televisioon pääseminen tarkoittaa. Se nimittäin huusi: "Miä en haluu tarhaan, miä halusin telkkariin!" Harmittaa etten ollut paikalla kun taapero näki itsensä telkkarista ja juttu selvisi sille.

Mutta niin, enpä blogia kirjoittaessa ole ajatellut että joutuisin sen takia telkkariin! Vaarallista tämä bloggaaminen! :D

Nyt öitä! Kahden teltassa nukutun yön jälkeen saattaa uni vaikka maistua!

xoxo, 

minä

 

* Siirretty Starboxista 30.3.2017 *