"Ottaako herra maisteri kahvia?" Eikö niin puhutella maistereita vanhoissa suomalaisissa elokuvissa? Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, vaan tämä on kertomus siitä, miten minun unelmani korkeasti koulutetusta kumppanista toteutui...

Minä en ole tottunut pukujuhliin. En etikettiin, enkä sääntöihin. Pääsin kuitenkin edustamaan iltapukujuhlaan, kun isäntä valmistui sotatieteiden maisteriksi taannoin...

1.jpg

Tämäkös iski valtaisan kriisin, eihän minulla ollut mitään päälle pantavaa! Paitsi Planetaariset Laaksot-koruni, joka löytyi puolen vuoden hukuksissa olon jälkeen kaapin päältä. Kerrankos sitä hukkaa tonnin korun...

2.jpg

Enää tarvitsi siis vain ostaa mekko... ja alusvaatteet... ja kengät, meikkejä ja pieni käsilaukku, joka täyttäisi etikettivaatimukset... ja jos nyt hajuveden vielä ostaisi... ja korvikset. En edes halua ajatella, paljonko rahaa paloi! Isännän piti hankkia kalvosimet ja frakkipaidan napit ja maksaa illalliskortit.

Ko. herra kulki kiltisti perässä, kun kävimme läpi kaikki Halosen tarjoamat mekot, mutta allekirjoittanut on niin pulskassa kunnossa, että mikään ei oikein istunut. Tsägäilin itselleni Boozt.comin alesta mustan Ralph Laurenin koltun, mutta kun vedin sen päälleni, alkoi epävarmuus siitä, olisinko riittävän korea.

Onneksi naispuoleinen ystäväni, joka on aiemmin valmistunut sotatieteiden maisteriksi ja sisällä scenessä vakuutti minut siitä, että kannattaa ennemmin panostaa kampaukseen, kuin mekkoon. Niinpä varasin itselleni kampaajan perjantaiaamuksi. Ollakseni klo.8.00 kampaajalla minun piti herätä neljältä aamulla, käydä suihkussa, meikata ja hakea lapsenvahti meille kotiin ennen puolta kahdeksaa. Kerron tämän siksi, että aion käyttää tätä myöhemmin selityksenä seuraavan aamun huonolle ololleni.

Niinpä sitten ajelin kampaajan jälkeen maanpuolustuskorkeakoululle Santahaminaan, jossa varsinainen valmistujaistilaisuus alkoi klo.13.00. Tässä vaiheessa pukeutumiskoodi oli pikkumekko ja minua vastassa oli tämän näköinen ukkeli:

3.jpg

(Vähän on rakeisia nämä kännykkäkuvat...)

Purskahdin itkuun kesken seremonian, kun oppilaiden puheen pitänyt nuori mies kiitteli kotiväkeä kärsivällisyydestä edellisen kahden vuoden aikana. Minulle siihen ajanjaksoon sisältyi elämäni vaikeimmat puoli vuotta, kun lapsemme oli vakavasti sairas ja olin yksin hänen kanssaan kotona, isännän ollessa viikot koulussa. Vasta sillä hetkellä tajusin, että se ajanjakso olisi nyt historiaa ja ukko-kulta tulisi työpäivän päätteeksi kotiin joka päivä (jos nyt leirejä ei lasketa). Kerron tämän, koska aion käyttää sitä selityksenä myöhemmälle käytökselleni...

Seremonian jälkeen tarjottiin kahvit ja pullat. Kieltäydyin pullasta, olinhan kiltisti karpannut edelliset pari viikkoa. Nyt kello oli siis kolme, enkä ollut vielä syönyt - ja ennen kuin pääsisimme ruokailemaan, kello olisi 18.15. Kerron tämän, koska melko varmasti se vaikutti illan tapahtumiin...

Menimme välissä kirjautumaan sisään hotelli Vantaalle, josta bussi sitten nouti meidät iltajuhlaan mpkk:lle. Suurin jännityksen aihe oli, mahtuisiko isäntä housuihinsa.

4.jpg

Ja miten ihmeessä frakkipaidan napit saa pysymään kiinni...

5.jpg

6.jpg

Puimme kiireesti ja hyppäsimme bussiin. Bussissa yritin saada meistä ihanan selfien, kun kerran oltiin nättinä... mutta joku oli eri mieltä.

7.jpg

8.jpg

9.jpg

Niih... Onneksi mpkk:lla vastassa oli valokuvaaja, joka sai meistä jokseenkin säädyllisen otoksen.

10.jpg

Sitten syötiin. Ja kyllä oli ruoka ja ohjelma vimpan päälle.

11.jpg

12.jpg

13.jpg

14.jpg

Ruoan aikana viini virtasi, lisäksi meille oli annettu 20 euron drinkkiliput. Puheissa toistui kotiväen kiitteleminen ja tunsin oloni hyvin onnelliseksi ajatellessani oikeasti yhteistä tulevaisuutta. Tanssien alettua isäntä sitten romanttisesti kuiskasi, että voisi seuraavaksi hakeutua ulkomaan komennukselle. SEIS, SEIS, SEIS!!! SIIS MITVIT? Minä siinä juuri riemuitsin siitä, että vihdoin vastuuta lapsenhoidosta ja kotitöistä voitaisiin jakaa ja hän voisi lähteä puoleksi vuodeksi ulkomaille? Tästä "hieman" pillastuneena painelin kellarille käyttämään drinkkilippuani tiheästi, mikä saattoi johtaa käytökseen, josta en ole ihan hirveän ylpeä...  ja josta podin morkkista viikkotolkulla.

Mutta todennäköisimmin seuraavan päivän huono olo johtui kuitenkin siitä, että olin herännyt tosi aikaisin, syönyt tosi vähän, ja koska karppaaminen ja pienikään määrä alkoholia eivät vain sovi yhteen. Koska eihän MULLA olisi voinut lähteä lapasesta!

Tunnelma juhlissa ehkä vähän heitteli, mutta ainakin talossa on nyt kaksi maisteria. Ja elämä on palannut uomiinsa, vaikka juuri nyt vietänkin viikkoa sotaleskenä...

xoxo,

minä

(Tosi ärsyttävää, ettei kellarilla saa kuvata, siellä olisi ollut muutamia tosi siistejä juttuja... tai tarkemmin ajateltuna, ehkä se oli hyvä vaan!)

 

* Siirretty Starboxista 6.2.2019 *