Blogin päivittäminen on vähän jäänyt, kun tämä ihanuus tuli elämäämme.

Tässä on siis meidän Bea. Meidän vanhempien mielestä tietysti maailman suloisin otus... mutta myös ventovieraat miehet kävivät kummille salibandyottelussa kertomassa, että tässä on poikkeuksellisen kaunis vauva. On kai se uskottava! :D

Mehän odotimme siis jättivauvaa mutta Bea olikin ihan tavallisen vauvan kokoinen - yli kilon siskoaan pienempi!

Nyt kun joulu on mennyt, seuraavat juhlat, joita pääsen valmistelemaan ovat ristiäiset. Työn alla viime päivinä ovat olleet kutsukortit. Vannon, että tuolla pienellä on kuudes aisti, joka kertoo sille, koska yritän askarrella, koska joka kerran, kun otan liimapuikon käteeni, neiti alkaa huutaa. :D

Kortit eivät ehkä ole kummoisen näköiset, mutta kyllä niissä työtä oli! Ensin kohokuvioin ruskean paperin Sizzixin Dotted Squares kohokuviontitaskulla, sitten leikkasin sen muotoon ja koristelin reunan Fiskarsin boordilävistäjällä. Pitsiteippiä olin ensin aikeissa tilata suoraan Teippitarhasta mutta sitten muistin, että sitä saa myös Tamburiinista. 1 rulla riitti sentilleen näihin 13(?) korttiin mutta ostin varmuuden vuoksi 2. Vaikeinta oli saada tytön jalanjäljet sormivärillä paperille. Jalka kun ei millään tahtonut osua paperiin oikeassa asennossa, saatikka pysyä paikallaan! Melkoisia mutanttijalkoja näissä korteissa siis... :) Jalan taustat leikkasin Big shot-leikkurilla Fancy Framelitsillä.

Sisään otin kuvan Beasta. Tyttö ei kyllä ollut lainkaan hyvällä tuulella tai halunnut poseerata!

Tällä kertaa kutsut lähtevät vain ihan lähimmälle perheelle ja kummeille. Ison tytön ristiäisiin oli kutsuttu paljon kavereita ja sukua mutta tällä kertaa "jatkot" ovat isovanhemmilla, niin tilaa on rajoitetusti. Lähipiiristäkin tulee jo melkein 20 henkeä.

Ristiäisten vastapainoksi käväistiin Bean ja meidän isin kanssa iskän isoenon hautajaisissa - eli siis Bean isoisoisoenon! :) Kun isompi tyttö syntyi, minun isoisoäitini oli vielä hengissä mutta nyt meni sitten sen sukupolven viimeinen jäsen. 

Minä olen tottunut pukeutumaan hautajaisiin papinpukuun ja albaan... nyt piti keksiä jotain muuta. Raskauskiloja on sen verran jäljellä, että entiset mekot eivät tulleet kysymykseen. Ehkä myös siksi, että olen vapaa-ajalla suosinut häthätää vesirajan peittäviä mekkoja... 

Sokokselta löysn Mexxin mekon, johon mahduin sisään - ainakin melkein. En saanut vetoketjua vedettyä ylös asti kiinni. Miksi ne pitää sijoittaa selkään? Ei kai kenenkään kädet yletä sinne? Kotiin tultua pyysin poikaystävää katsomaan, meneekö vetskari kiinni. "Ei mene", oli vastaus kokeilematta. Minua hiukan kiukutti, koska olin varma, että pienellä kiskomisella sen olisi saanut ainakin enemmän kiinni. Hautajaispäivän aamuna se sujahti lentäen kiinni. Ehdin kyllä varmaan laihtumaankin pari kiloa ennen sitä. Todellinen ongelma mun mekossani selvisi, kun menin hakemaan isää. Äiti tuli ovella vastaan ja sanoi: "Ostit sitten samanlaisen mekon, kuin mulla!" Voi "#"/%! Pukeudun, kuin äitini? "Etkö siä huomannut, kun mulla oli toi jouluna päällä?" Taisin olla aika sumussa silloin... Mekossa ei myöskään imetetä, kun en itse saa sitä päälle tai pois! :D

Pikkuneidin pukeutumiskysymyskään ei ollut ihan mutkaton! Olin ajatellut pukea hänet farkkumekkoon mutta mekkoapa ei löytynyt mistään! En tiedä mihin se on voinut hukkua, etsimme kaikkialta... Edellisenä iltana oli siis käytävä kaupoilla. Suunnistin taas heti KappAhlin Newbie-osastolle ja sieltä löytyi söpö neulemekko, joka sopii kummin neulomiin käpybootseihin kuin nakutettu!

Tässä siis hautajaisiin lähdössä:

Kun kaupan sovituskopissa näin itseni joka kulmasta, iski kyllä sellainen ällötys, että laihdutuskuuri on paikallaan! Olen muumimukidieetillä eli poikaystävä ostaa minulle uuden muumimukin jokaisen pudotetun viiden kilon jälkeen. Ensimmäisen mukin sain synnärille jääneistä kiloista. Toinen tuli ensimmäisestä kotona pudotetusta viidestä kilosta. Nyt lukema taitaa olla -7.7kg... mutta onpahan vielä matkaa normaalipainoon!

Ekat kilot putosivat ihan itsestään/imettäessä. Nyt ajattelin vähentää hiilihydraatteja. Kun olimme Rymättylässä, poikaystävän isä teki hirmuhyvää avokadopastaa! Löysin ohjeen ja ajattelin kokeilla itsekin. Mutta koska pastassa on sairaasti hiilihydraatteja, ajattelin korvata sen öljyssä paistetulla kesäkurpitsaraasteella. "Pastasta" tulikin oikein hyvää... paitsi että se lillui öljyssä, koska saatoin yliannostella öljyn kesäkurpitsaraasteeseen! :D Toki makaroni sopi annokseen paremmin!

Tämä oli niin hyvää, että söin yksin koko annoksen. Kun sen jälkeen aloin oksentaa, luulin ensin syöneeni itseni ähkyyn mutta sitten iskivät aivan kauheat vatsanväänteet ja illasta olin jo niin kehnossa kunnossa, että poikaystävän piti ruokkia vauva korvikkeella! Kunnon vatsataudin sitten iski... ei se varmaan pastasta johtunut? :D

Tässäpä päällimmäisiä kuulumisia! Mitä sinulle kuuluu?

xoxo,

minä