Meidän teini. Miten siitä tuli niin iso, rippikouluikäinen? Kuulin radiosta Raamattuopiston järjestämästä Kreikan riparista ja päätin lähettää teinin rippikouluun mahdollisimman kauas äidistä. Ateenaan, Paavalin jalanjäljissä. Elämyksiä ja kokemuksia... Leiri maksoi 850 euroa ja vanhempani ja mummoni auttoivat toisen puoliskon kanssa siitä. Kiitos, että saatoin tämän kokemuksen teinille tarjota!

Äitiä jännitti. Tyttö ensimmäistä kertaa yksin ulkomailla. Silloin kun se oli pieni ja isovanhempien matkassa Italiassa ja sai jonkun rokon siellä, miten avuton sitä olikaan, kun oli itse mopolla Ruotsissa ja mietti miten pääsisi hakemaan... mitä jos nyt kävisi jotain? Itse olisin samaan aikaan riparilla toisaalla. Sitten sitä mietti, että jos jossain, niin kai Jumala ainakin rippikoulussa suojelee!

Eikä mitään käynyt. Paitsi, että SAS lakkoili ja paluulennon viimeinen osuus Arlandan ja Helsinki-Vantaan välillä ei toteutunut. Lensivätkin sen sijaan Turkuun. Siitä selvitiin, isi haki työn sieltä yötä vasten. Niin ja tyttö palasi kotiin yltä päältä läikikkäänä.

laikku%5B1%5D.jpg

Käytiin heti seuraavana aamuna päivystyksessä. Vastaanottovirkailija sanoi, että hänellä oli ollut ihan samanlaisia Egyptistä palatessa. Että ne olivat haikarahämähäkin puremia. Kun jättävät lakanat ulos kuivumaan, ne menevät pirulaiset niihin. Seuraava hoitaja arveli, että vastaanottovirkailija oli tarkoittanut lintukirppua. Hänelläkin oli ollut lintukirppu, mutta sen puremat olivat kyllä olleet vähän erinäköisiä. Seuraavaksi konsultoitu hoitaja kehoitti tekemään borrelioositestin mutta sitä ei sitten kuitenkaan otettu. Käskivät syömään Zyrteciä tai Histeciä ja laittamaan hydrocortisonia. Jonkin puremia ne olivat, ehkä se siitä. Minua alkoi ahdistaa, sillä läikyt todellakin näyttivät samalta kuin minun, eivätkä minun omani ole kadonneet puolestatoista vuodesta tai vahvasta borrelioosiin syödystä antibioottikuurista huolimatta. Taasko tämä lääkärissä ramppaaminen ilman vastauksia alkaisi? Ja pitäisikö tytölle ostaa villatakki tai pitkähihainen ja -helmainen mekko konfirmaatiota varten? Teini onneksi tuntee oman arvonsa, eikä välitä, mitä muut läikistä ajattelevat. Lyhythihainen saisi kelvata! Ja hävisiväthän ne läikytkin ihan näkymättömiin ehdotetulla hoidolla, vaikka konfirmaatioon oli tuosta hetkestä vain kaksi päivää.

Piinallisen pitkän Keskussairaalassa odottamisen jälkeen lähdimme Helsinkiin etsimään mekkoa ja kenkiä - ja mitä muuta nyt tarvittaisiin. Ajoin Itäkeskukseen. Suunnitelma oli kiertää siinä kaikki liikkeet ja jos sieltä ei löytyisi, jatkaa matkaa metrolla keskustaan. Minähän en keskustassa ajaisi! Oli ollut tarkoitus ostaa mekko ajoissa keväällä - mutta aina tuli jotain muuta rahanmenoa. Nyt tämä alkoi epäilyttävästi muistuttaa omia rippijuhliani ja shoppailureissua Helsingissä viimeisenä mahdollisena päivänä ja itkun jälkeen tyytymistä johonkin, joka ei ihan ollut omannäköinen mekko. Olin nimenomaan vannonut, että niin ei teinille kävisi!

Kukaan ei ollut huomioinut, että taapero on "hieman" vaikeassa ja huomionhakuisessa ja uhmakkaassa iässä. Mekonhakureissu lässähti kuin pannukakku. Taapero ryömi lattioilla ja vaaterekkien alla, yritti kaataa mallinukkeja, kiivetä näyteikkunoihin tai vain kiukutteli lattialla. Lopulta yritimme hajautua. Minä istuin taaperon kanssa kahvilassa ja teini kiersi liikkeet. Ei siitäkään mitään tullut, teini kaipasi shoppailuapua. Lopulta päätimme, että lähdemme kotiin. Olihan vielä huominen, ehkä Kotkasta tai Kouvolan Veturista löytyisi jotain.

Parkkihallissa näin teinin itkuisen ilmeen ja päätin, että ajaisin sittenkin keskustaan, en antaisi taaperon pilata teinin suurta päivää! Pakko sanoa, että itku tuli kyllä omaankin silmään, kun sekoilin keskustan viiden ruuhkassa. Älkää muistelko pahalla, olen maalta! Ajoin varmaan Suomen kalleimmalle parkkipaikalle Forumin parkkihalliin. Fuck it! Nyt me etsittäisiin se mekko. Ja löytyihän se! Mangon aletangolta, 25 eurolla! Vähän harmitti, että niin halvan mekon sille ostin, olin varautunut panostamaan. Mutta jos se oli mieleinen, niin eikös se riitä? Ostettaisiin sitten kalliimmat kengät.

Teinin mekon täytyi olla musta. Minusta musta ei ole kesäjuhlaväri. Mutta hänen juhlansahan ne ovat. Päättäköön itse. Ja kauniin mekonhan hän sitten valitsi!

k6.jpg

Eksä sanoi, että oli arvellut, ettei meillä osu ajatukset mekosta yksiin, ja että jompikumpi soittaisi, että hae minut pois täältä. Ei ottanut huomioon, että me oltiin teinin kanssa samassa veneessä taaperoa vastaan. Piti selvitä tehtävästä yhdessä! Shoppailureissun paha mieli helpotti vähän, kun käytiin (toisen kerran) syömässä. Burger Kingin jälkeen jaksettiin vielä etsiä kenkiä, mutta eihän niitä löytynyt. Onneksi Kotkan Pasaatista löytyi sitten teinille mieleiset seuraavana aamuna. Ja täydennettiin look vielä henkkamaukan alekorvakoruilla.

Kello oli jo niin paljon, kun päästiin kotiin, että illan viimeinen futispeli oli jo käynnissä. Sen ajan jaksoin vielä puuhastella jotain katsomisen ohessa, mutta olin kuvitellut ehtiväni hoitamaan torstaina yhtä ja toista ja koko päivä menikin ostoksilla. Puuh!

Perjantaina sitten leivottiin ja siivottiin urakalla. Poikaystävä ja siskon poikaystävä kasasivat keskiyöhön saakka pilkkopimeässä ja rankkasateessa juhlateltan runkoa. Muutaman tunnin yöunen jälkeen lauantaiaamuna aikaisin siskoni palasi meikkaamaan ja kampaamaan teiniä. Sisko osaa tuon contouring-homman, mutta konfirmaatiopäivänä minusta noin nuorella tytöllä oli vähän liikaa väriä päässä. Sitä kevennettiin sitten seuraavan päivän rippijuhlia varten.

Konfirmaatio oli tosiaan lauantaina klo.12 Kauniaisten kirkossa (joka sanalla sanoen on aika eri tason pömpeli, kuin teinin kastekirkko, Porvoon tuomiokirkko). Myöhäinen alkamisaika oli tosi hyvä juttu, sillä meiltä Kotkasta ajaa sinne pari tuntia ja aamulla oli kaikenlaista laittautumista. Taaperollakin oli lämpörullat päässään ja vielä aamulla ihastuttavat kiharat, mutta pienen sateessa kävelyn jälkeen perillä taapero oli melkoinen takkupeikko, eikä kiharoista ollut tietoakaan. Minun mekkoni veti myös itsensä täyteen vettä.

k1.jpg

k9.jpg

Itse konfirmaatio oli tosi kivasti toteutettu, otan varmasti jatkossa mallia joistakin jutuista... Jumalanpalvelushan ei ole mikään viihdeshow, jonka onnistumista pitäisi arvioida, mutta jotenkin pappisopintojen harjoitusjumalanpalveluksissa jäi sellainen arvostelumoodi päälle, etten saa sitä millään kytkettyä pois. Nyt ei tarvinut kyllä mennä paljon arvostelumoodiin, lehtori ja vastavihitty pastori hoitivat homman hienosti kotiin! Papista kyllä näki, että häntä jännitti - mutta ei olisi kyllä tarvinut jännittää. Silloin kun hän unohti jännittämisen, hän oli tosi luonteva. Jumalanpalveluksessa oli hauska ja rento, nuorista välittävä tunnelma. Aioin autossa sanoa, että yhden pienen jutun huomasin, mutta näitähän ei perusseurakuntalainen huomaa... Lause jäi kesken, kun teini päätti sen: "Se unohti sanoa 'mursi' ehtoollisen asetussanoissa." Jaahas, perusseurakuntalainen huomasi sittenkin. :D

k3v3.jpg

k2.jpg

Ainoa muu asia oli, että ensimmäinen virsi ja synnintunnustus olivat virsikirjan liiteosasta ja minä sain käteeni virsikirjan, josta liiteosa puuttui.

k2v2.jpg

Teinin kummit eivät päässeet paikalle, joten teiniä siunaamaan pyysimme minun poikaystäväni ja eksän nyksän - siis isäpuolen ja äitipuolen. Minusta se oli paras ja ihanin ratkaisu. He ovat kuitenkin tärkeitä ihmisiä teinin elämässä.

k1.jpg

Siunaamisen jälkeen poikaystävä oli ihana ja vei taas hankalaksi heittäytyneen taaperon pois kirkkosalista riehumasta, niin että minä sain rauhassa keskittyä esikoiseeni. Kirkon akustiikka oli siitä hassu, että eteisessä huudettu "äitiiiiiiiiiii" kuului kirkkosalissa paljon kovempana, kuin mikrofoniin lausutut sanat. Onneksi ammattitaitoinen suntio oli poiminut tämän parivaljakon talteen ja ohjannut heidät äänieristettyyn huoneeseen parvelle, josta kuitenkin näki ikkunan läpi kirkkosaliin.

Siskoni takana oli kirkossa istunut vanhempi pariskunta, joka oli ensin kovaan ääneen haukkunut meidän taaperon käytöstä ja kun ko. henkilö siirtyi muualle, he olivat ryhtyneet parjaamaan toisen perheen (huomattavasti paremmin käyttäytyviä) lapsia ja näiden äitiä, jolla oli heidän mielestään liian lyhyt hame. Siskoni oli pahoittanut tästä mielensä. Minä sanoin, että hänen olisi pitänyt kääntyä taaksepäin ja sanoa, että Jeesus sanoi: "Antakaa lasten tulla minun luokseni." Isäni oli kuulemma sanonut ihan samaa, ja heittänyt kehiin toisenkin raamatunlauseen - älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Like father, like daughter!

Anyways, konfirmaatiolauluksi nuoret olivat valinneet "Sama taivas, sama maa". Hyvä niin. Jos olisivat valinneet Tilkkutäkin tai Evankeliumin, olisin ehkä joutunut jättämään tyttäreni perinnöttömäksi! Ärsyttäviä renkutuksia.

k3v2.jpg

Meinasin saada hysteerisen kohtauksen kirkossa, kun tajusin, että Kreikassa matkassa oli kaksi isosta ja näiden nimet olivat Ella ja Aleksi. "MC Koppa-koppa-koppa-koppakuoriainen...."

k1.jpg

k2.jpg

Selvisin ilman Nessu-pakettia, vaikka silmäkulma välillä kostuikin.

k4.jpg

k5.jpg

k6.jpg

k7.jpg

Yritin saada teinistä kuvia konfirmaation jälkeen mutta tämä vain väänteli naamaansa tai vältteli kameraa. Pisti vähän kiukuttamaan, kun olin kuitenkin panostanut ko. neidin ulkoasuun ja halusin kuvan muistoksi. Olisin halunnut yhteiskuvaan mutta minun kanssani se ei suostunut poseeraamaan. Isänsä viereen sentään meni.

k3.jpg

Tässä vaari ja tytöt:

k4.jpg

Äitini halusi teinistä kuvan kirkon pihassa olevan lehväkaaren alla. Siinäkin teini vaan väänsi itselleen niin pahan kaksoisleuan kuin suinkin osasi. Tähän mummi totesi, että älä näytä noin lihavalta. Sillä saatiin teini haukkomaan henkeä ja nauramaankin.

k4.jpg

k8.jpg

En varannut teinille erikseen valokuvausta, kun hänen isänsä ja tämän kihlattu harrastavat valokuvausta ja lupasivat ottaa kuvat. Suurin osa näistäkin kuvista on jomman kumman kamerasta - ja sitten ne sottaiset ja rakeiset kuvat ovat mun puhelimesta.

Sinä päivänä rippikuvia ei otettaisi, kun ilma oli niin kehno. Minua alkoi hieman ahdistaa, että noinkohan tässä kävisi niin kuin omissa rippijuhlissani. Äiti sanoi, ettei meillä ollut varaa mennä valokuvaajalle - mutta otettaisiin minusta paljon kuvia sitten omalla kameralla. Minusta on tasan yksi kuva, jossa näyn ilman albaa. Että ihan putkeen meni. Vannoin itselleni, että teinille ei kävisi niin. Seuraavana päivänä oli yhtä kurja sää ja kuvat jäivät juhlien yhteydessäkin ottamatta, lisäksi teini leikkasi hiuksensa saman tien, kun juhlat olivat ohi. Kylmä hiki nousi otsalle, että nyt tässä käy just niin. Ei ollut enää siskoa meikkamassa ja laittamassa hiuksia, kun se palasi Saksaan ja että mitähän tästä tulee. Mutta hienot kuvat olivat saaneet otettua sitten seuraavana päivänä! Niistä lisää sitten myöhemmin... ja rippijuhlista.

Kotimatkalla kävimme minun perheeni kanssa Porvoossa zum Beispielissä syömässä (suosittelen lämpimästi!) ja sitten lähdettiin vauhdilla kotiin leipomaan. Kotiin päästyä huomasimme, että valtava pihakoivu oli kaatunut keskelle pihaa vieden ison pätkän aitaa mukanaan. Hauskaahan tässä oli se, että me oltiin juuri työllä ja tuskalla siivottu piha ylimääräisistä puista ja risuista, vuokrattu lava ja raahattu kaikki puujäte sinne. Ja sitten rippijuhlia edeltävänä iltana se kaikki meneekin ihan hukkaan. Kaikki varmaan odottivat, että saisin itkupotkuraivarit - mutta taisin valita sen sijaan hysteerisen naurun. Force majeure, minkäs teet. Ehkä minua koitettiin muistuttaa siitä, että kaikki näpräämiseni on jokseenkin toissijaista...

Mutta tästä jatketaan tosiaan myöhemmin. Tulee bloggailuun ainakin viikon tauko, kun huomenaamulla koittaa minulle kesän toinen rippikoululeiri.

Palaillaan!

xoxo,

minä

PS. Tässä se yksi kuva minusta rippimekossani:

rippi.jpg