(Tarinaan ei liity suutelemista)
Seuraavan retkipäivän ohjelmana oli veneretki Paatarinjärvelle. Seppo Jyrkilä, joka omistaa vuokraamamme mökin, vei meidät ystävälisesti veneellään. Tai siis Kalle sai ajaa toista venettä...
En päässyt keskipenkille vaan keulaan, sillä se oli kuulemma painavimman paikka.
Aamu oli taas harmaa mutta maisemassa oli väriä senkin edestä.
Ellen ole aivan väärässä niin seuraavan kuvan nyppylä on Otsamo, jolle kiipesimme pari päivää aiemmin.
Saavuimme joelta Paatarille, joka oli paikoin niin matala, että moottori piti nostaa ylös. Olisin voinut koskea pohjaa vähän kurottamalla. Matalikon jälkeen näkyikin jo saari, johon suuntasimme syömään eväsitä.
Meillä oli taas aivan käsittämätn tuuri ja aurinko työntyi esiin pilvien takaa, niin että saarelle päästyämme saatoimme maata mättäällä aurinkoa ottaen.
Auringonoton jälkeen oli aika paistaa makkaraa... tai maissia minun tapauksessani. Olin ilmeisesti aika huono paistamisessa, kun Seppo otti halsterin minulta ja hoiti paistamisen. Ja siirsi jalkani pois nuotiosta, kun yritin polttaa punttini... Minä taisin ansaita vuoden eräjorma-tittelin. Reissun päätyttyä meillä oli kyllä varmaan kaikilla omat tittelimme...
Juotuamme nokipannukahvit (nam!) ja siivottuamme jälkemme lähdimme takaisin.
Ai niin, liittyyhän tähän tarinaan suutelua!
En tosin ole varma, vastasiko tuo ukkeli Marin hellään suudelmaan. Mutta ainakin sillä on turvallinen olo...
Mökillä syötiin Sepolta saatuja tuliaisia.
Siikojako nuo olivat? Minä en tunne muita kaloja, kuin kalapuikon, kun en kalaa syö.
Nyt kun ensilumi on jo maassa, on ihana muistella, miten syyskuun puolivälissä oli Lapissa vielä niin lämmin, että saunan jälkeen tarkeni istua terassilla pelkkä pyyhe päällä. Ja miten aurinko kultasi Paatarinjärveä.
xoxo,
minä
Kommentit